Helmikuun alkoi vauhdilla
Kuvatulva ja vähän tekstiäkin
Viimeksi lupailemat pikselit nyt antoivat odottaa itseään, sillä kirjoittaja sairasteli viikonloppuna. Tässä nyt kuitenkin niitä kuvia, olkaapa hyvät!
Viime viikko meni kokonaisuudessaan mukavasti projektin kannalta, sillä kokoonnuimme ryhmän kanssa miettimään projektin yksityiskohtia ja pääsimme siinä hyvään vauhtiin. Tämän lisäksi kaikkien TuotekehitysPajassa mukana olevien tiimien projektipäälliköt kokoontuivat check point -tapaamiseen, jossa pystyttiin jakamaan kokemuksia, tsekkaamaan projektin eteneminen ja nauttimaan vertaistuesta.
Oman ryhmämme tapaaminen aloitettiin kotitehtävien tarkistamisella. Kyllä, luit oikein. Päätimme siis aloittaa kotitehtävien jakamisen, jotta projektin eteneminen pääsisi vielä nopeammin täyteen vauhtiinsa. Tehtävänä oli tutustua käsitteeseen kampanjasuunnitelma ja sen pohtimisesta aloitimme. Läksyt oli tehty kiitettävästi, joten pian pääsimmekin kampanjasuunnitelman määrittämisestä itse aiheeseen eli projektin suunnitteluun. Saimme tapaamisessa lyötyä lukkoon laajemmat suuntaviivat ja hieman pääsimme aloittamaan myös tarkempia työpakettien sisältöjen suunnittelua. Projektimme tulee näillä näkymin olemaan kolmivaiheinen, jollei finaalispektaakkelia lasketa lukuun. Tarkemmat tiedot työpaketeista kuulette seuraavassa postauksessa.
Projektipäälliköiden ja vastuuopettajien yhteinen palaveri pidettiin perjantai-iltapäivänä HILL:n kautta. Kaikki palaveriin osallistuvat pystyivät siis osallistumaan samaan palaveriin mistäpäin maailmaa tahansa, kunhan saatavilla oli tietokone, netti, mikrofoni ja kuulokkeet. Agendana oli, että jokainen kertoo hieman siitä, mikä on tavoite ja missä kohtaa tavoitteen saavuttamista mennään. TuotekehitysPajaan osallistuvat projektit ovat todella erilaisia keskenään, sillä joidenkin tavoitteena on konkreettinen tuote ja toisten tavoite on lähinnä ideoida uutta. Meidän projektin tavoitteemme osuu jonnekin noiden kahden välimaastoon.
Nyt kun on tajuttu vuoden vanhentuneen jo helmikuuhun asti, niin on tullut vielä vahvempi fiilis siitä, että on pakko jo päästä tekemään jotain konkreettista projektin eteen. Tällä viikolla tavataan taas ja toivon mukaan saadaan vihdoinkin suunnitelma tehtyä tarpeeksi tarkaksi, jotta voimme alkaa jakamaan deadlineja ja työtehtäviä. Viikolle oli myös suunniteltu paljon odotettu videopalaveri toimeksiantajan edustajien kanssa, mutta tästä lisää seuraavassa päivityksessä. To be continued…