
KICK OFF 4.1.2016
Jutun juju
Tuotekehityspaja alkoi 4.1.2016 kick off päivällä porissa. “Alkumaljojen” jälkeen porukka jaettiin omiin prjoketiryhmiinsä ja alkoi riemunkiljahdusten saattelemana tutustuminen. Ryhmä koostui enimmäkseen Rauman Tuotantotalouden opiskelijoista, mutta myös yksi musta lammas oli eksynyt ryhmään Porista. Tiimin jäsenet ovat nuoresta iästään huolimatta jo kokeneita konkareita.
TIIMIN ESITTELY
Pauliina Valtonen: Tiiminvetäjä, monissa liemissä keitetty joka vahvalla auktoriteetillä otti heti suurimmat luulot muilta ryhmäläisiltä pois. Antti Soini: Äänestettiin äänin 3-1 viestintäpäällikön roolin ja tulee raportoimaan suurella värikynällä teille projektin kulusta. Teemu Pajunen: Tampereen lahja tiimin markkinointipuolelle. Teemu omaa vahvoja visioita ja tuo varmasti valmiin tuotteen näkyviin. Essi Kuula: Sai omaksi osa-aluekseen visuaallisen suunnittelun. Essi lupasi tuoda esiin sen kuuluisan naisen näkökulman ja jäämmekin odottavin mielin seuraamaan mitä tuleman pitää. Viljami Hämäläinen: Nuoruuden intoa puhkuen hoitaa teknillisen piirustuksen. Tuomas Malmivaara: Tällä hetkellä toimii jokapaikanhöylänä ennen kuin hänelle oma vastuualue saadaan nakitettua.
Itse projektista
Projekti itsessään on suunnitella Muottituote Group Oy:lle uusi sosiaali- ja terveysalalle suunnattu tuote. Selvä projektisuunnitelma antaa vahvan pohjan projektille. Jäämme varmasti mielenkiinnolla odottamaan mitä seuraavat neljä kuukautta tuo tullessaan. Ohessa vielä video josta saa liätietoa.