Loading…

TUOTEKEHITYSPAJA

Opiskelija, näytä kyntesi ja auta yhteistyöyrityksiä vastaamalla heidän tarjoamiin haasteisiin. Samalla luot tärkeitä kontakteja yritysmaailmaan ja saat opintoihisi käytännön näkökulmaa sekä kartutat opintopisteitäsi.
Ilmoittaudu mukaan!

Kysely nuorille

Käydessämme Narvissa päätimme yhdessä, että teemme kyselyn nuorille tutuillemme. Tarkoituksena oli tehdä pienen otannan kysely, jottei kaikki resurssit mene vastausten niputtamiseen ja analysointiin. Kysely oli tarkoitettu nuorille sen takia, että nuoret tulevat luultavasti olemaan kohderyhmä seuraaville saunoille. +60 vuotiaat iäkkäämmät ihmiset eivät välttämättä tule enää ikinä ostamaan kiuasta tai suunnittelemaan omaa saunaansa. Päin vastoin on meidän ikäryhmämme ihmisillä. Suurinosa ei ole vielä ostanut ensimmäistäkään kiuasta, sillä harvalla on varaa ostaa omaa asuntoa tämän ikäisenä. Me kuitenkin tulemme ostamaan oman asunnon ja moni suomalainen nuori haluaa ehdottomasti myös sen saunan.

Vastaukset eivät eronneet omistamme radikaalisti. Jokaiselle tuntui selvästi olevan tärkeää, että sauna on yhdessä tilassa, eristyksissä muusta talosta, johon voi tulla rentoutumaan. Ehdottomasti oltiin myös sitä mieltä, että saunan ei kuulu olla äärimmäisen moderni. Vaikka puhelimet halutaan ostaa uusimman teknologian mukaan, teknologia ei kuitenkaan selvästikään kuulu saunaan, vaan halutaan kunnioittaa perinteitä. Tumma värimaailma oli monelle toiveena. Materiaalin halutaan edelleen olevan puuta. Valaistuksen toivottiin olevan tähtitaivaan tyyppinen, säädeltävissä. Kiukaalta toivottiin pientä kokoa, jottei se valtaa saunasta koko tilaa. Monet toivoivat kiukaan olevan kuvanmukainen, “verkko”kiuas. Saunan koot vaihtelivat paljon, mutta ketään ei kuitenkaan toivonut mitään olohuoneen kokoista saunaa.