Tactic Games Oy (tiimi 1) – tilannekatsaus
Tervehdys!
Tiimimme on pitänyt toistaiseksi matalaa profiilia, mutta edistystä on syntynyt, ja koen, että nyt on aika jakaa se muiden kanssa.
Alun perin tiimimme suunnitteli fyysisesti ja sosiaalisesti aktivoivaa peliä, joka olisi suunnattu lapsille tai vanhoille. Tulimme kuitenkin siihen lopputulokseen, että sellaisen pelin kehittäminen ei ole mahdollista annetuin resurssein – varsinkaan ajan puolesta.
Päädyimme sitten toteuttamaan Suomen satavuotista itsenäisyyttä juhlistavan pelin. Pelillä ei ole vielä nimeä, mutta pelin logiikka on pääpiirteittäin selvitetty. En ala vielä tarkemmin sitä avaamaan, mutta yhtäläisyyksiä löytyy hieman Afrikan Tähden ja Trivial Pursuitin kanssa. Pelilauta tulee olemaan artikkelikuvan tavoin Suomen muotoinen ja peli on suunnattu kouluikäisille ja perheille. Sitä voi pelata kerrallaan 2-4 pelaajaa.
Seuraavaksi työssämme alkaa itse pelin sisällön laatiminen, joka tulee olemaan iso urakka. Apua saattaisimme tarvita pelinappuloiden, -laudan ja muun pelimateriaalin visuaalisessa suunnittelussa, sekä digitaalisen ulottuvuuden kehittämisessä.
Roope