
Toimeksiantajan tapaaminen
Projektin suhteen tuli joululomailtua urakalla. Meidän piti jo ennen joulua päästä tapaamaan toimeksiantajan edustaja Petteri Kangas, mutta hän sairastui. Sitten tietysti kaikki lomailivat. Aikatauluja ei meinattu saada mitenkään päin sopimaan, mutta tiukkana projektipäällikkönä sain vihdoin runnottua sopivan ajan. Lopulta vain yksi tiimin jäsenistä oli estynyt.
Pääsimme tutustumiskierrokselle teatterille ja olihan se supersiistiä päästä vähän kulissien taakse. Petteri on täysillä mukana projektissa ja yhteinen ideakin alkoi jo hahmottua. Projektin tavoitteena on siis luoda viraali-ilmiö someen ja sitä kautta markkinoitua teatteria myös nuorille aikuisille ennen kuin suurin osa nykyisestä asiakaskunnasta siirtyy taivaallisen teatterin katsomoon.
Projektimme tulee keskittymään vuoden päästä ensi-iltansa saavaan näytelmään, josta mekään emme juuri saaneet vielä tietoa. Huippusalaista toimintaa siis. Pääsemme kuitenkin käyttämään luovia taitojamme, joita tässä tiimissä riittää. Pääsemme käyttämään hyväksi myös teatterin henkilökunnan osaamista ja muita resursseja. Tästä tulee vielä hieno lopputulos.
Susanna Lindroos
Projektipäällikkö
PS. Kukaan ei muistanut ottaa kuvia tapaamisesta, joten kuvakaappaus teatterin FB-sivulta saa kelvata tähän hätään 😀